keskiviikko 26. marraskuuta 2014

29. Arvonnan voittaja + kysymyksiin vastauksia

Hei, ihanaiset lukijat, onneksi olette kaikki tallella parin kuukauden postaustauosta huolimatta! Tähän väliin on mahtunut kaikenlaista pientä, ja itse asiassa isompaakin. Isoin asia ja bloggaamiselta aikaa vienyt asia lienee kuitenkin muutto isompaan asuntoon, jonka vuoksi meillä ei kuukauteen internetiä ollutkaan, kiitos Soneran. Tässä pahoittelupostauksessa siis niukaksi jääneen kysymyspostauksen vastaukset sekä alla arvonnan voittaja!

Arpaonni suosi nimimerkkiä Hiipi, sinuun on otettu yhteyttä sähköpostitse! 

Vastaukset kysymyksiin joita on esitetty arvonnan yhteydessä ♥


1. Onko sinua koskaan kutsuttu Tintiksi?
Itse asiassa ei, äiti on joskus maanitellessaan saattanut kutsua tuolla nimellä, mutta yleisesti kaikki ovat kutsuneet joko Tinjaksi tai Tindeksi. Rippileiriä käydessäni koin identiteettikriisin jolloin halusin kaikkien kutsuvan minua toisella nimelläni (Katariina), ja jotkut käyttävät sitä edelleen.

2. Valista tyhmää: mikä on KLA? Kosovon vapautusarmeija, Kauklahden lämpöasennus? 
Tää kysymys naurattaa suloisuudellaan mua edelleen! En saanut sivupalkin esittelytekstiin mahtumaan sanaa Kokkola, joten lyhensin sen tuttavallisesti Kla:ksi. Ja valistetaan vielä tarkemmin, Kokkola on siis kaupunki täällä Suomen West Coastilla, tarkemmin Keski-Pohjanmaalla. 

3. Jos saisit valita teidän uuteen kotiin minkä tahansa huonekalun tai sisustusesineen, mikä se olisi?
Jouduin miettimään ihan kauhean kauan tähän vastausta, koska haluaisin niin paljon kaikkea ihanaa ja nättiä, mutta käytännön syistä vastaan että ruokapöydän! Mistään ei ole löytynyt hintahaarukkaan ja tyyliin sopivaa pientä ruokailuryhmää, Haaveilen myös ruokailuryhmään sopivia istuintyynyjä ja tabletteja, sekä violettia karvamattoa makuuhuoneeseen.

Kuvat vasemmalta oikealle © Masku & Veken Kaluste

4. Tulevaisuuden haaveammattisi?
Hevosten kanssa olisi mahtavaa työskennellä, vaikkei se taloudellisesti täällä Suomessa olekaan kannattavaa. Toisaalta taas matkailuala kiinnostaisi, mutta jos nämä voisi jotenkin yhdistää, niin löytäisin takuuvarmasti sen työn, jossa viihtyisin parhaiten!

5. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Varmaan opiskelemassa tai työelämässä kokemuksia rikkaampana. Toivon mukaan ulkomailla palmujen keskellä vetämässä upeita hevosvaelluksia. Ainahan saa haaveilla, vai miten se meni. Todennäköisemmin kuitenkin opiskelemassa, edelleen hevosia ja ratsastusta harrastaen ja mummo-Aurasta huolehtien.

6. Milloin Aura on syntynyt?
Aura on syntynyt toukokuun viides päivä Mythmakers -kennelissä vuonna 2009.

perjantai 5. syyskuuta 2014

28. Ensimmäinen blogiarvonta (AIKAA JATKETTU)

EDIT / Aikaa jatkettu 20. lokakuuta vähäisen osallistujamäärän takia!

Muija ja Tosimuija suorittaa blogissaan arvonnan 20.09.2014, jonka palkintona on pieni kynsilakkasetti sekä fimopaketti. Arvonta on sinulle ilmainen, palkinnot lähetetään täysin minun kustannuksillani postikuluineen ilman yhteistyötahoja. Suoritan arvonnan puolueettomasti netistä löytyvällä arvontakoneella.

Kuva palkinnosta ja voittajan nimestä julkaistaan syyskuun loppupuolella!


maanantai 1. syyskuuta 2014

27. Venetiansk afton

Oon aiemmin tehnyt päätöksen, että mun blogissa ei koskaan tulla näkemään mitään englanninkielistä otsikkoa, ja mahdolliset englanninkieliset lainaukset (biisien sanoja lukuun ottamatta) yritän aina suomentaa. Ruotsinkieli kuitenkin on toinen kotimainen kieli, ja kaksikielisellä paikkakunnalla kun asun, niin sallittakoon nyt otsikko sillä kuuluisalla pakkoruotsilla.

Venetiansk afton, siis venetsialaiset, kuten täällä meillä päin tavataan sanoa, tarkoittaa yleisellä tasolla huvilakauden päättäjäisiä (villaavslutning), mutta myös veden, tulen ja valon juhlaa. Joka vuosi, elokuun viimeisenä viikonloppuna kokoonnumme suurella joukolla torin laitamille katselemaan tanssinäytöksiä, venetsialaiskulkuetta, artisteja ja tietenkin ilotulituksia. Kyseessä on siis käytännön tasolla hyvän tekosyyn ryyppyjuhla. 

Omat venetsialaiseni lauantaina rajoittuivat Helsingin poliisisoittokunnan orkesteriin ja Paula Koivuniemeen (?!), sekä myöhemmin sangriaan ystävän mökillä. Kerrankin voi sanoa, että venetsialaiset on lusittu huolella ja muisti on tallella, krapulakaan ei päässyt koskemaan kylmällä kädellään.  Alla muutama kuva lauantain tunnelmista.